PICTURA FILMS

Ensi-ilta 7.9.2018 Niagara  ja Kinopalatsi -teattereissa

Tampere Sinfonia, Tampereen henkeä ja yhteisöllisyyttä etsimässä.

Mikä tekee Tampereesta niin vetovoimaisen kasvukaupungin? Käydään Hakametsässä, Kaupinojan saunassa, Mummon kammarilla ja yhteensä kymmenessä paikassa etsimässä Tampereen henkeä ja sen yhteisöllisyyden juuria. Tästä syntyy sinfonia, jonka esittää Tampereen akateeminen sinfonia orkesteri. Musiikin on säveltänyt Lasse Heikkilä.

Timo Kivisen ohjaamassa tunnin mittaisessa elokuvassa katsoja kuulee ärriä kauniisti pärisyttävälllä murteella erilaisten yhteisöjen kautta. Lisäksi seurataan kiinnostavia tapahtumia kaupungin historiasta tähän hetkeen.

Musiikki ja lapsiperheen arki yhdistää kymmenen episodia kokonaisuudeksi. Lisäksi elokuvassa pureudutaan eteläpuiston kaavoitukseen ja katsotaan asiaa ”eläköön eteläpuisto ry:n”, kaupungin johdon ja ympäristöministeriön Kansallisen kaupunkipuiston näkökulmasta sekä kansalaisten näkökulmia unohtamatta.

Tampere kasvaa nyt vauhdilla. Siksi se ansaitsee oman kaupunkielokuvan ennen suuria muutoksia.

Tampere Sinfonia yllättää … on valmistumassa hieno kunnianosoitus ja taltiointi Tampereesta”    Aamulehden moro-liite 14.6.2018

 

Linkkejä:

Tampere saa viimein oman kaupunkielokuvan

Tampere Sinfonian uusi maistiainen yllättää

Aamulehti etsii filmitähtiä

Jarmo voitti murrekilpailun 

 

Elokuvan tekijät

Käsikirjoitus, ohjaus ja leikkaus: Timo Kivinen
Kuvaus: Jan Colliander ja Mauri Valkeasuo
Episodien ohjaukset: Henniina Ylitalo (koulukiusaus), Anne Lintujärvi (1918), Inkka Haukkala (vege), Noora Tuominen (Mummon Kammari) ja loput Timo Kivinen
Äänitys: Roosa Vanhatalo
Jälkituotanto: Patric Harald
Ilmakuvat: Jan Colliander, Marko Tienhaara, Tuukka Välimäki ja Dennis Stenbäck
Animaatiot: Waltteri Kivelä ja Simo Salminen
Orkesterin kuvaus: Mika Leskinen, Sonja Kostiainen ja Taneli Västi
1918-episodin leikkaus: Artturi Jaskari ja koulukiusaus episodin kuvaus: Henniina Ylitalo
Tekniikka: Mikael Ruotsalainen

Musiikin sävellys: Lasse Heikkilä
Musiikin esitys: Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri (Taso) Kimmo Tullilan johdolla
Äänituotanto: Tomi Pietilä

Dokkarin näki 1500 katsojaa valkokankaalta ja 3000 Aamulehden nettisivuilta.

Trailerit ja kuvia